Kapitalistin tauti
Työuupumus
Nykyaikaisessa kapitalistisessa suorituspaineiden höystämässä työympäristössä, työuupumusta esiintyy enenemissä määrin. Suorita, etene uralla, tee tulosta yritykselle tai sinut korvataan halvemmalla ja paremmalla. Paine on kokoajan läsnä. Ja kaikki vain siksi, että setä saisi isomman talon ja uuden BMW:n. Säännöt ovat samat kuin viidakossa, pelikenttä vain on eri.
Työuupumus ei aina välttämättä kumpua pelkästään pelosta. Monet luovat yliampuvia suorituspaineita itselleen omilla tavoitteillaan. Aina täytyy saada enemmän. Pula-ajan kehittyvässä suomessa työuupumus oli täysin vieras termi. Kaikille oli töitä ja työt otettiin vastaan ilomielin, oli kyse sitten mistä tahansa "paskaduunista". Tavallinen kansa oli tyytyväinen asemaansa kun oli edes jotakin. Nykyään on MTV, media ja sosiaalinen media missä jokaisessa hypetetään uraputkea, valtaa ja rahaa. Tottakai "herrojen" toiminnasta on aina kitisty, mutta vaikuttaisi, että työuupumus on urallaan nopeaa etenemistä haluavien kansantauti.
Länsimaalaisella nykyihmisellä on liikaa. Liikaa haluja. Työläinen luulee tiedostavansa, että kovalla työllä hän saavuttaa parempaa elämää ja pystyy kustantamaan hienon autonsa ja lastensa harrastukset. Samaan aikaan Afrikassa voodoo-pappa vetäisee kunnon tötsyt ja väki kokoontuu kaduille juhlimaan ja hillumaan. Kukaan ei ole kuullutkaan työuupumuksesta. Väki hoitaa omat viljelmänsä ja askareensa ja kaikilla on mukavaa. Ei kiirettä, ei halua menestyä, koska ei edes tiedetä paremmasta.
Stressiä syntyy kun unohdetaan nauttia elämästä. Jos vapaa-ajasta tulee kiirehtimistä ja suorittamista (mikäli sitä on lainkaan), niin aivot palavat loppuun. Ei erity endorfiini, eikä dopamiini. Pelkkää adrenaliinia ja oksitosiinia. Niin yksinkertaista se on. Koko ajan ollaan varpaillaan, eikä ihminen ole viimeisten tuhansien vuosien aikana fysiologisilta rakenteiltaan juurikaan muuttunut. Kivikautiset aivot eivät kestä liikaa työmäärää. Viidakon laki siis edelleen, pelikenttä eri. Rahakas kapitalisti kun ei tälläistä asiaa tajua. Se tajuaa vain pankkitilillä olevan numeron.
Einstein saavutti asioita ja kesti pitkiä työpäiviä, koska oli poikkeustapaus, tajusi nukkua ja teki sitä mistä nautti. Nykymaailmassa suuri osa ihmisistä ei tee työtä siksi, että nauttisi siitä, sillä niin on heille opetettu, että käykää koulut ja suorittakaa, niin teistä tulee suuria. Ei. Ei mene niin. Pitäisi muistaa myös pitää niistä asioista kiinni, mitkä tuottavat aivoille dopamiinia ja endorfiinia. Eli itselle tärkeistä asioista. Ja viettää aikaa niiden parissa, oli kyse sitten perheestä, kaljottelusta, harrastuksista tai mistä vain. Elämässä pitää olla sopivassa suhteessa suolaista, makeaa ja kitkerää. Silloin homma tomii, eikä tule työuupumusta tai stressiä.
Töitäkin on paljon mukavampi tehdä kun on mielessä eilinen leffa Liisan kanssa tai tulevan viikonlopun juhlat. Työuupumukseen on vain yksi lääke. Sitä ei saa pillereinä apteekista tai ruiskeena pakaraan. Se on itsetietoisuus. Olla rehellinen edes itselleen. Tietää rajansa, muistaa kaiken hullunmyllyn keskellä antaa itselleen aikaa myös tutustua itseensä. Pitää tauko kun sitä tarvitsee, löytää uusia aktiviteetteja mistä nauttii, hengähtää, laittaa itsensä uusiin tilanteisiin ja poistua mukavuusaluelta, mutta palata sinne kun siltä tuntuu. Tietysti täytyy muistaa, että jos jotakin haluaa on sen eteen tehtävä töitä ja ehkä hieman kärsittävä.
Minusta työuupumus ei ole tauti. Se on ihmisen vääristyneen omakuvan, työnantajan vaatimusten, "Amerikan unelman" ja työympäristön summa. Kun työmarkkinoille lähtee paiskomaan hullunlailla töitä, älytön tavoite mielessä ja kieli ruskeana pomon perseessä voi olla varma, että noutaja tulee.. Ellei nauti työstään sekä paskan mausta yli kaiken.